Koko perhe on sairastellut yhtä sun toista pitkin joulukuuta. On ollut oksentelua, keuhkoputkentulehdusta, ripulia, flunssaa ja sitten taas oksentelua. Mutta nyt vihdoin näyttää kierteelle tulevan loppu. Ehkä sittenkin pääsemme äitini luokse viettämään uutta vuotta.

Uuden vuoden lupauksia en taida tänä vuonna tehdä. Laihduttamisesta, tarkoitan terveellisemmästä elämäntavasta, on tullut elämäntapa ja savuton olen ollut jo jonkin aikaa. Voihan se olla että sitä tulee luvattua jota vieläkin hyödyllisempää, kuten koulutehtävien tekeminen ajoissa! Onhan tässä vielä aikaa mutta että ei tarvitsisi sitten viimeisenä yönä ennen tehtävien palauttamista miettiä, mitä voisi tehdä paremmin. Minulla kun tahtoo olla taipumus sellaiseen...

Huomenna mennään (toivottavasti) pulkkamäkeen, luistelemaan, syömään hyvää ruokaa, valelemaan tinaa ja katselemaan raketteja taivaan täydeltä.

 

Kai sitä on aloitettava kerran kuussa-kirjoitukset, kun en meinaa saada muuten mitään aikaiseksi.

Joulu on ollut taas siitä ihanuuden aikaa. Itse h-hetkeä odotellessa!  Viime vuosi meinasi mennä täydellisesti pieleen, varsinkin kun kaikki eivät olleet samalla aaltopituudella tämän oman joulun tekemisessä. Omien perinteiden luominen onkin hieman vaikeampaa kuin luulin. Tiedä sitten montako vuotta tässäkin projektissa menee...

Jouluostoksista puhumattakaan! En ole vieläkään saanut kaikkia lahjoja ostettua/tehtyä. Kaupoille kun ei huvittaisi mennä sitten yhtään. Lauantaina oli muutama tunti aikaa käydä kiertelemässä mutta se järkyttävä ihmismäärä sai minut ahdistumaan ja juoksemaan pakoon. Eiköhän tästäkin selvitä, ihan niin kuin kaikkina muinakin vuosina.

No onneksi meillä on kinkku!

 

 

Täytyy sanoa etten tiennyt mihin ryhdyn kun aloitin koulun. Ei siinä mitään jos tarvitsisi keskittyä ainoastaan koulunkäyntiin mutta kun on mies, lapset ja työ vielä siinä ohessa. Tosin motivaatio on sen verran korkealla että hyvin on jaksettu nämä viime kuukaudet. Eniten pelotti lasten suhtautuminen poissaoloihini, mutta onhan heillä isäkin olemassa. Isukki on taas pistänyt ehkä enemmän hanttiin.

Koti ei edellenkään hoida itse itseänsä. Jostain kumman syystä kotitöille ei näytä olevan ikinä loppua.

Koulutehtävätkin alkavat pikkuhiljaa kasaantumaan.

Siinä vasta työ olla lapsille niin fyysisesti kuin psyykkisesti läsnä.

Töissäkin on jaksettava olla pirteä ja hymyilevä itsensä.

Mutta jotenkin nämä kaikki ovat onnistuneet tähän asti. Välillä oma kunto tahtoo koetella mutta kunhan muistaa syödäkin välillä niin taas sitä jaksaa mennä.

 

Hampaita tarkoitan. Onneksi särkylääkket on keksitty. Eivätpä ole sateet päässet minua haittaamaan.

Viikonloppu on siis vietetty ihan kotosalla. Eilisen olin sairaslomalla ja huomenna ajattelin taas töihin mennä. Hieman on poski vielä turvoksissa, eli täytyy vähän hidastaa tahtia.

Poitsu oli tänään viettämässä tarhakaverin synttäreitä jolloin me muut kävimme kaupassa ja hieman ajelemassa. Kävimme hieman katsastamassa syrjäisempiä katuja ja niitä ihania 30-40-luvulla rakennettuja taloja. Voi kunpa näkisi vielä talojen sisätilat. Pihat olivat ainakin ihanasti hoidettuja ja puutarhamaisia että olisi vain tehnyt mieli istahtaa alas kahvikupposen ääreen ja nauttia siitä pienen sateen jälkeisestä, lämpimästä ilmasta.

Kesällä sade tuo joidenkin paikkojen parhaimmat puolet esille. Ilma puhdistuu, vihreä tulee entistä vihreämmäksi, kostea ruoho viilentää mukavasti jalkoja, sateen jälkeistä tuoksua unohtamatta. 

Ei se aina olekaan niin huono asia, tuo sade.

 

Töihin paluu on sujunut hyvin. Aivan kun ei olisi missään ollutkaan, eli se kertoo jo paljon työn sisällöstä.

No voipi olla että paikan väliaikaisuus varmistuu jo lähiviikkoina mikäli koulusta tulee vastaus. Enköhän mää kestä vielä jonkin aikaa.

Onhan työllä toki hyvätkin puolensa. Sitä tuntee ittensä taas muuksikin kuin pelkäksi äidiksi ja tavallaan sitä huomaa kasvaneensa siitä minkälainen olin siellä aloittaessani. Tai sit en vain ole yhtä pihalla kuin silloin. Liikunnankin määrä on lisääntynyt ja paino sen myötä laskenut. Niin vähän arvelinkin käyvän. Porukassa ei ole tapahtunut paljoakaan muutoksia, mutta mikäli huhut pitävät paikkansa niin niinkin tulee pian käymään. Blogin päivittely taasen on jäänyt mutta yritän ryhdistäytyä tämänkin suhteen.

Lapset saivat paikan aivan huipusta päiväkodista. Henkilökunta on todella osaavaa, mukavaa ja joustavaa. Sijaintikin on lähes loistava. Lapset näyttäisivät viihtyvän siellä todella hyvin. On löydetty kavereita ja pienempikään ei jää huomiotta. Miinuspuolena on tietenkin satunnainen sairastelu. On ollut vauvarokkoa, kuumeilua, vatsatautia ja ihan tavallista nuhaa. Aika hyvä saldo jo ensimmäiselle kuukaudelle.

Kesäisissä tunnelmissa mennään