Uuden vuoden lupauksia en taida tänä vuonna tehdä. Laihduttamisesta, tarkoitan terveellisemmästä elämäntavasta, on tullut elämäntapa ja savuton olen ollut jo jonkin aikaa. Voihan se olla että sitä tulee luvattua jota vieläkin hyödyllisempää, kuten koulutehtävien tekeminen ajoissa! Onhan tässä vielä aikaa mutta että ei tarvitsisi sitten viimeisenä yönä ennen tehtävien palauttamista miettiä, mitä voisi tehdä paremmin. Minulla kun tahtoo olla taipumus sellaiseen...

Huomenna mennään (toivottavasti) pulkkamäkeen, luistelemaan, syömään hyvää ruokaa, valelemaan tinaa ja katselemaan raketteja taivaan täydeltä.

Joulu on ollut taas siitä ihanuuden aikaa. Itse h-hetkeä odotellessa!  Viime vuosi meinasi mennä täydellisesti pieleen, varsinkin kun kaikki eivät olleet samalla aaltopituudella tämän oman joulun tekemisessä. Omien perinteiden luominen onkin hieman vaikeampaa kuin luulin. Tiedä sitten montako vuotta tässäkin projektissa menee...

Jouluostoksista puhumattakaan! En ole vieläkään saanut kaikkia lahjoja ostettua/tehtyä. Kaupoille kun ei huvittaisi mennä sitten yhtään. Lauantaina oli muutama tunti aikaa käydä kiertelemässä mutta se järkyttävä ihmismäärä sai minut ahdistumaan ja juoksemaan pakoon. Eiköhän tästäkin selvitä, ihan niin kuin kaikkina muinakin vuosina.

No onneksi meillä on kinkku!

Koti ei edellenkään hoida itse itseänsä. Jostain kumman syystä kotitöille ei näytä olevan ikinä loppua.

Koulutehtävätkin alkavat pikkuhiljaa kasaantumaan.

Siinä vasta työ olla lapsille niin fyysisesti kuin psyykkisesti läsnä.

Töissäkin on jaksettava olla pirteä ja hymyilevä itsensä.

Mutta jotenkin nämä kaikki ovat onnistuneet tähän asti. Välillä oma kunto tahtoo koetella mutta kunhan muistaa syödäkin välillä niin taas sitä jaksaa mennä.

Viikonloppu on siis vietetty ihan kotosalla. Eilisen olin sairaslomalla ja huomenna ajattelin taas töihin mennä. Hieman on poski vielä turvoksissa, eli täytyy vähän hidastaa tahtia.

Poitsu oli tänään viettämässä tarhakaverin synttäreitä jolloin me muut kävimme kaupassa ja hieman ajelemassa. Kävimme hieman katsastamassa syrjäisempiä katuja ja niitä ihania 30-40-luvulla rakennettuja taloja. Voi kunpa näkisi vielä talojen sisätilat. Pihat olivat ainakin ihanasti hoidettuja ja puutarhamaisia että olisi vain tehnyt mieli istahtaa alas kahvikupposen ääreen ja nauttia siitä pienen sateen jälkeisestä, lämpimästä ilmasta.

Kesällä sade tuo joidenkin paikkojen parhaimmat puolet esille. Ilma puhdistuu, vihreä tulee entistä vihreämmäksi, kostea ruoho viilentää mukavasti jalkoja, sateen jälkeistä tuoksua unohtamatta. 

Ei se aina olekaan niin huono asia, tuo sade.

No voipi olla että paikan väliaikaisuus varmistuu jo lähiviikkoina mikäli koulusta tulee vastaus. Enköhän mää kestä vielä jonkin aikaa.

Onhan työllä toki hyvätkin puolensa. Sitä tuntee ittensä taas muuksikin kuin pelkäksi äidiksi ja tavallaan sitä huomaa kasvaneensa siitä minkälainen olin siellä aloittaessani. Tai sit en vain ole yhtä pihalla kuin silloin. Liikunnankin määrä on lisääntynyt ja paino sen myötä laskenut. Niin vähän arvelinkin käyvän. Porukassa ei ole tapahtunut paljoakaan muutoksia, mutta mikäli huhut pitävät paikkansa niin niinkin tulee pian käymään. Blogin päivittely taasen on jäänyt mutta yritän ryhdistäytyä tämänkin suhteen.

Lapset saivat paikan aivan huipusta päiväkodista. Henkilökunta on todella osaavaa, mukavaa ja joustavaa. Sijaintikin on lähes loistava. Lapset näyttäisivät viihtyvän siellä todella hyvin. On löydetty kavereita ja pienempikään ei jää huomiotta. Miinuspuolena on tietenkin satunnainen sairastelu. On ollut vauvarokkoa, kuumeilua, vatsatautia ja ihan tavallista nuhaa. Aika hyvä saldo jo ensimmäiselle kuukaudelle.

Kesäisissä tunnelmissa mennään

Vaikkei nykyisessäkään mitään vikaa ole. Eli tänään tuli postitettua hakemus kouluun ja nyt sitten vaan odotetaan vastausta.

Miten sellainen asia, jota niin haluaa, voi pelottaa? Aina kun saan kuntoilun ja laihduttamisen kunnolla käyntiin, niin että että tuloksiakin näkyy, tahdon lopettaa. Ihan vain siinä pelossa että en osaisi lopettaa ajoissa. Kiinteämpi vartalo alkaa tuntua vieraalta ja alan miettimään terveydellsiiä haittoja. Hiusten harveneminen, luiden haurastuminen, ihon huononeminen ja etenkin puutostilat saavat miettimään että onko kaikki rääkki oikeasti sen arvoista. Siitä alkaa syöminen ja liikunta jää vähiin. Taas olen hetken aikaa tyytyväinen vartalooni ja elämäntapoihini kunnes se julma totuus tulee esiin ja vaaka heilahtaa.

Mutta nyt olen ihan oikeasti päättänyt saavuttaa tavoitteeni ja pysyä siinä. Itseni tuntien en tule päästämään itseäni sairaiden kirjoille ja pyrin pysymään terveellisissä metodeissa. Hitaasti hyvää tulee. Pudotettavaa kun on "vaan" neljä kiloa, ne tuikassa olevat neljä kiloa, niin ei pitäisi olla kovin vaikeaa.

Viiden vuoden aikana jo kolmannen kerran vaihtuu asukkaat siinä asunnossa. No enpä olisi itsekkään uskonut että me tässä yli viittä vuotta asutaan. Meidän ensimmäinen yhteinen koti (vuokralla ollaan, mutta silti). Ensin meitä oli vain kaksi. Muutaman kuukauden päästä määrä muuttui kolmeen ja siitä kolme ja puoli vuotta myöhemmin perheemme lisääntyi vielä yhdellä. Eipä ole kovin ahtaaksi kaksiomme siltikään käynyt. Aina välillä tulee puhe isompaan muuttamisesta. Vielä emme ole omaa ostamassa, syynä alkavat opinnot ja tavoite ostaa heti tilavan ja hyvän asunnon, eikä pientä ja tyydyttävää. Muille tuntuu olevan suurempi ongelma "ahtaasti" asumisemme mutta meitä ei haittaa. Asumme rauhallisella alueella, kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa josta pääsy ulos myös takaoven kautta. Leikkipuisto, lähikauppa, posti, koulut ja kerhot kaikki alle kilometrin säteellä. Puhumattakaan siitä kuinka edulliseksi tämä meille tulee.  

Toki vuokralla asumisella on aina omat huonot puolensa mutta hyvin ollaan silti viihdytty. Ja tuo takapiha on kyllä sellainen josta en heti luovu!

Yksi syy käyntiimme oli vaarin lähenevät 79-vuotis päivät, vaikka sitä ikää siitä miehestä tuskin huomaa. Taashan se oli sinne katolle eksýnyt touhuamaan. Kun kahvit oli juotu ja pitkot syöty niin vaari ja poika painuivat ulos tekemään lumiukkoa. Ja hienohan siitä tuli. Kuvankin jos saisin tänne vielä laitettua. Tyttökin selvisi tällä kertaa vähemmillä kolhuilla, vain pienen pieni haava huulessa kun tuli hätäiltyä rappusissa. Eipä mennyt kokeilemaan niitä toiste. Totta kai mummun kulhokaapit kiinnostivat ja sohvalta käsin seurattiin lumiukon edistymistä.

Väliaikatiedote: Isi on ostanut uuden puhelimen leikkikalun. Siitä vaikuttaisi löytyvän kaikki muut toiminnot paitsi perus soita-vastaa-viestitä. Taas yksi lisä puhelinkokoelmaansa.

Tänään mennään anoppilaan syömään ja sen jälkeen lenkkeillen Päivin luokse. Pitäähän sitä käydä katsomassa pientä vauvaa, kohta se on jo hirmuisen iso.

Nyt on iskeny ihan hirveä halu lähteä opiskelemaan. Muutama paikka on jo kiikarissa ja joihin meinaan hakea mutta kyllähän se aina pientä järjestelykyä vaatii, varsinkin kahden lapsen kanssa. Viimeksi kun iski halu ja into niin työ vei kuitenkin voiton. Olisi vaan pitänyt jo silloin ottaa ja mennä, kun oli vielä vain yksi lapsi. Mutta jos olisin mennyt opiskelemaan silloin niin tyttöä tuskin nyt olisi. Ja kun tässä on nyt muutenkin tehty kaikki nurinperin niin miksei sitä nyt lähtisi opin tielle. Sen jälkeen naimisiin... Eipäs puhuta siitä vielä mitään! Yksi asia kerrallaan.

Kesä olisi sitten täyttä työtä. Vielä kun saisi tietää että mihin päiväkotiin lapset pääsevät niin olisi taas yksi huoli vähemmän. Meinaa jo iskeä paniikki kun ei tiedä mitä kaikkea lapset vielä tarvitsevat hoitoon lähtiessään. Ainakin tossut, kumpparit ja reppu nuorimmaiselle ja pojan sadevaatteet kaipaavat päivitystä. Vielä on puolitoista kuukautta aikaa mutta silti meinaa iskeä stressi.

Viikonloppu menee herkutellen kuntoillen! Pitkin viikkoa on taas laitettu suuhun vaikka mitä sen kummemmin miettimättä. Eli ulos mennään oli tiet sitten loskaa, sohjoa tai sitten silkkaa jäätä!